Raikas wokki granaattiomenalla

DSC_4997DSC_5003DSC_5004DSC_5007DSC_5015DSC_5023

Vielä vedellään viimeisiä hetkiä kun granaattiomena maistuu joltain ja on vielä kohtuullisen hintainenkin. Nuo pienet siemenet, ja niiden ympärillä oleva punainen malto, piristävät ruokaa kuin ruokaa. Jälkiruuista ja salaateista granaattiomena alkaa olla jo tuttu, mutta se sopii mainiosti myös lämpimiin ruokiin makeaksi elementiksi.

Granaattiomenaa on viljelty Välimeren alueella jo useiden vuosituhansien ajan. Sen terveyvaikutuksista on puhuttu vähintään yhtä pitkään, eikä varmasti turhaan. Toki hedelmän historiaan liittyy varmasti paljon mytologiaa, mutta fakta on se että granaattiomena kantaa sisällään myös runsaasti ihmiselle välttämättömiä hivenaineita. Mainittavimpina C-vitamiini, kalium, rauta ja monista muista hedelmistä poiketen myös B5, B9 ja K vitamiineja. Granaattiomenan yhteyttä on tutkittu matalampiin veren LDL-arvoihin, ja että se heikentäisi monien bakteerien ja virusten kasvua.

Kypsän granaattiomenan valinta ei ole aina ihan helppoa. Hyvä hedelmä on kiiltävä ja punainen kuorestaan. Rusehtavat ja kellertävät sävyt ovat myös sallittuja, eivätkä ne automaattisesti kieli pilaantumisesta. Granaattiomenan käsittely (kuoriminen) on erilaista, mutta ei haastavaa. Tekniikoita on monia joista itse käytän tätä.

DSC_5027DSC_5032

Tästä reseptistä tulee runsas setti, joten siitä riittää usealle päivälle tai vastaavasti vähän isommalle porukalle.

Granaattiomena-tofuwokki

  • 1 pkt(á 200g) riisinuudeleita
  • vihreitä papuja
  • 1/4 punakaalia
  • 1 porkkana
  • 1 pkt(á 70g) pinaattia
  • 1 granaattiomena
  • 2 pkt tofua
  • cashew pähkinöitä
Kastike
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 2 rkl luomu soijakastiketta
  • 1 rkl kookossokeria // hunajaa // agavea
  • 2 tl kookosöljyä // seesamiöljyä
  • 1 punainen chili
  • 2 tl inkivääritahnaa tai vastaava määrä tuoretta inkivääriä
  • (sitruunaruohoa)
Sekoita kastikkeen aineet keskenään pienessä kulhossa ja jätä maustumaan. Suikaloi kaali ja porkkana. Leikkaa pavut pienemmäksi pätkäksi. Kuutioi tofu. Halkaise granaattiomena ja irrota siemenet omaan kulhoonsa. Jos hedelmä ei ole kovin mehuisa, voit survoa siemeniä hieman.
 
Paahda cashew pähkinöitä pannulla, kunnes saavat väriä pintaan. Siirrä syrjään odottamaan.
Laita vesi kiehumaan nuudeleita varten samalla kun paistat wokkia. Hauduta nuudeleita kuumassa vedessä noin 3 minuuttia. Paista kookosöljyssä kaalia ja porkkanoita muutama minuutti. Lisää pavut ja tofut, pidä huoli että pannu on kuuma jotta kasvikset ja tofu saavat hieman väriä. Lisää nuudelit ja kastike pannulle ja sekoita keskenään. Siirrä pannu levyltä ja sekoita tuore pinaatti, granaattiomenan siemenet ja cashew’t joukkoon. Lisää tarvittaessa suolaa tai soijaa.

 

Ravintoarvot yhdelle annokselle(noin 1/5 koko reseptistä):

HH: 50g R: 17g P: 19g

DSC_5037DSC_5042

 

Anne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s