Kesän mehevin suklaakakku

DSC_6794DSC_6773DSC_6802

Vietettiin viikko sitten pikkuveljen synttäreitä, jonne sain kunnian suunnitella sapuskat. Nämä tarjottavat tulikin dokumentoitua, toiset tarkemmin, kuin toiset. 

Aloitetaankin näiden läpikäyminen tällä kertaa nappaamalla ensiksi se kiiltävin kirsikka kakun päältä, eli jälkkäristä! Ylemmältä taholta esitettiin toiveeksi ohjeistukseksi kakku, joten juhlapäivänä lautaselta löytyikin lopulta kesäinen suklaakakku. Mutakakkua lähentelevä suklaakakku pienellä twistillä eli marenkikerroksella; ehkä vähän tuhma mutta silti sopivan hienostunut. Itseasiassa näkisin tämän kakun toimivan loistavaksi esimerkiksi juhannuksen jälkkärinä.

Tän kakun idea on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että pohjimmainen kerros on mehevä, täyteläinen ja tahmainen suklaamutakakku. Päällä on kerros rapeaa ja makeaa marenkia, joka myös jää sisältä kosteaksi. Kaakaomarenkiin tehdään ”marmorointi” sulasta suklaasta, joka muodostaa kauniin tekstuurin kakun pintaan. Olennaisena osana toimii myös päällä olevat tuoreet ja raikkaat marjat. Halutessaan voi kakun kanssa tarjota vaniljalla maustettua kookoskermaa.

 

DSC_6780DSC_6799DSC_6703DSC_6762

Viljaton suklaa-marenkikakku

Mutakakku

  • 200g luomu-//niittyvoita [1.]
  • 250g hyvää tummaa suklaata//raakasuklaata
  • 3 luomu munaa
  • 4 luomu keltuaista säästä valkuaiset marenkiin
  • 1 dl kookossokeria//intiaanisokeria
  • 0,5 tl aitovaniljaa tai 1 tl vaniljauutetta
  • 3/4 dl tattarijauhoja
  • 1/4 dl perunajauhoja
  • 1 dl mantelijauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2/3 tl suolaa

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Voitele ja jauhota (esimerkiksi manteli- tai tattarijauholla) (irtopohja)vuoka. Itsellä oli käytössä ∅22cm.

Sulata voi ja suklaa varovasti vesihauteessa ja siirrä syrjään jäähtymään. Erottele valkuaiset puhtaaseen ja kuivaan (mieluiten metalliseen) kulhoon ja jätä syrjään odottamaan marengin valmistusta. Vatkaa munia, keltuaisia ja sokeria sähkövatkaimella noin 5 minuuttia, kunnes muodostuu kuohkeaa vaahtoa. Lisää vanilja. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vaahtoon vuorotellen jäähtyneen suklaa-voi -sulan kanssa. Kaada taikina vuokaan ja paista 20 minuuttia. Pohjan kuuluu jäädä hieman hytiseväksi, nosta se huoneen lämpöön jäähtymään marengin valmistuksen ajaksi.

Marenki

  • 4 luomu valkuaista
  • 1, 5 dl tomusokeria//jauhettua kookossokeria
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl (raaka) kaakaojauhetta
  • 2 tl perunajauhoa
  • n 80 g hyvää tummaa suklaata

Sulata suklaa varovasti vesihauteessa. Siirrä syrjään jäähtymään.

Vatkaa valkuaisia (puhtailla!) sähkövatkaimella, kunnes vaahtoon muodostuu teräviä, muotonsa pitäviä huippuja. Varo kuitenkin vatkaamasta liikaa. Vatkaa sokeri joukkoon muutamassa erässä ja tämän jälkeen etikka. Tässä vaiheessa vaahdon kuuluisi olla ’kiiltävää’.  Kääntele varovasti  joukkoon siivilöidyt perunajauho sekä kaakaojauho. Lisää myös jäähtynyt sulasuklaa, mutta kääntele vain muutama kerta, jolloin marenkiin muodostuu marmorikuvio(kuvassa ylempänä). Kaada marenki varovasti vuokaan kakkupohjan päälle, käännä uuni 175 asteeseen ja paista kakkua vielä 15-20 minuuttia, kunnes marenkiin muodostuu rapea pinta.

[1.] Uskon että voin voi halutessaan korvata esimerkiksi 100g pähkinävoilla+100g kookosöjyä. En ole aiemmin kokeillut, mutta menee ehdottomasti seuraavalla kerralla testiin!

DSC_6795

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s