Valkosuklaa ganache -neliöt [RAW]

bar-10bar-6barbar-3

Kevät, sinäkö siellä? Tervetuloa! Rohkeasti vaan, ollankin jo tässä vähän odoteltu sua. Vaikka on se lumikin ok. Mutta hei, ei se mitään, take your time!

Tässä odotellessa ja kevättä eläessä onkin ollut hyvin aikaa pohtia millainen vuoden 2017 ruokakesä tulee olemaan. Toivon että jotain mahdollisimman aitoa ja jollain tapaa juurille palaamista. Ainakin itseä houkuttelee hurjasti palata ihan perusteisiin ja jättää kikkailut syrjään. Laadukkaita raaka-aineita ja perusmakuja. Runsaasti villiyrttikokeiluja, hapatusta, säilöntää ja raakaruokaa. Pinseteillä asetellut annokset jätetään odottamaan jälleen omaa aikakauttaan ja lautaselle päätyy kaikkea vain ja ainoastaan rustiikkia ja raffia. Haluaisin myös oppia ja löytää ne oikeat perinneruuat. Enkä nyt siis tarkoita karjalanpaistia ja lihapullia, vaan jotain aivan muuta. Jotain, joka vie mut takaisin juurilleni.

Mutta sitä ennen. Fiilistellään vielä kevättä, nautitaan auringonpaisteesta (tai lumisateesta) ja hyvästä meiningistä.

bar-8

Lisääntyvä valo ja lämpö kannustaa pois haudutetuilta padoilta, yhä enemmän raakaruokaan ja -herkkuihin. Värikkäät, pienet ja kauniit jutut kuuluu kevääseen. Itse yhdistän erilaiset leivokset myös vahvasti pääsiäiseen. Tilanne vaatii siis raakaleivoksia!

Miltäpä siis kuulostaisi suolaisen rapea, murotaikinamainen pohja, sekä vaniljaisen aromikas ja täyteläinen valkosuklaa ganache -leivos? Ja ei, tähän ei tarvita sitä ”oikeaa” valkosuklaata, vaan kaakaon intensiivisen ja suklaisen maun tuo kaakaovoi, kermaisuuden silkkinen cashewpähkinätahna ja kaikki maut sitoo yhteen aito vanilja.

Kotona raakavalkosuklaata tehdessäni käytän kaakaovoin lisäksi toisena elementtinä pääsääntöisesti kookosmannaa. Jätän tällä kertaa kaikki ylistyssanat nyt laittamatta koskien ko tuotetta, sillä olen tehnyt sitä melkoisesti jo varastoon.. Tuumasinkin että nyt tarvitaan hieman vaihtelua elämään ja lähdetään rohkeasti kokeilemaan uutta! Pienen pohdinnan jälkeen päädyinkin cashewtahnaan, jota sitäkin olen aiemmin bloginkin puolella fiilistellyt juurikin kermaisen suutuntuman ja luontaisen makeutensa ansiosta. Ja sehän sopi hommaan kuin nenä päähän!  Jos kuitenkin susta tuntuu että kookos on enemmän sun juttu näissä hommissa, tai et vaikka allergian takia voi cashew:ta käyttää. Niin feel free, käytät kumpi tuntuu paremmalta just sulle. Molemmat sopii tarkoitukseen täydellisesti. Huomaa kuitenkin että kookos jähmettyy kylmässä kaakaovoin kanssa melko kovaksi, voit siis lisätä täytteeseen muutaman ruokalusikallisen vettä ennen huolellista sekoitusta.

Jos raakakakkujen maailmaan et itse vielä ole uskaltanut lähteä, tai tarvitset pikaista mutta laadukasta helpotusta makean himoon, niin tässä varma, helppo ja nopea resepti siihen!

bar-7

 

VALKOSUKLAA GANACHE -NELIÖT

Pohja

1 rkl psylliumhiutaleita
1/2 tl laadukasta suolaa
(1/2 tl Ceylon kanelia)
2 rkl vettä

Valkosuklaa ganache

1/2 – 1 dl laadukasta hunajaa
1/2 vaniljatangon siemenet
ripaus suolaa

 

Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään. Sulata kaakaovoi vesihauteessa, lisää kuiviin aineisiin ja nypi karkeaksi muruksi ja lisää vesi ruokalusikallinen kerrallaan kunnes taikina on muotoiltavaa ja murotaikinamaista. Taputtele pohja leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan (Itsellä oli 15x15cm vuoka, mutta minkä muotoinen tahansa käy. Esimerkiksi leipävuoka toimii varmasti.).

Valmista täyte. Sulata kaakaovoi, raavi vaniljatangosta siemenet veitsen avulla ja sekoita täytteen aineet keskenään, mieluiten blenderissä tai korkeassa astiassa sauvasekoittimella. Maista ja lisää halutessasi hunajaa. Levitä massa pohjan päälle ja nosta jähmettymään jääkaappiin tai pakastimeen. Kun täyte on jähmettynyt, nosta piirakka vuuasta ja leikkaa neliöiksi. Säilytä jääkaapissa.

Voit halutessasi koristella neliöt esimerkiksi kuivatuilla, syötävillä, ruusun terälehdillä, mehiläisen siitepölyllä, kaakaonibseillä, tai millä ikinä keksitkään.

 

 

 

bar-4

3 thoughts on “Valkosuklaa ganache -neliöt [RAW]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s