BOUNTY RAAKAKAKKU [pähkinätön]

bounty-8bounty-5bounty-10

Postasin viime vuonna instaan ekan kerran kuvan Bounty raakakakusta. Se saavuttikin hämmentävän suuren huomion, vaikka kuvakin oli vähän kiireessä räpsäisty. Tuon kuvan jälkeen reseptiä on kysytty erittäin ahkeraan. Suosion täytyi siis johtua makuyhdistelmästä. Enkä ihmettele, mäkin oon pikkuisesta asti rakastanut Bountyja, tai oikeastaan lähes kaikkea kookosta. Nykyään ei enää kyseisiä kookos-suklaapatukoita tule popsittua, mutta kookosta ja suklaata -yhdessä ja erikseen- tulee kyllä vedettyä, raakana.

Monille on kasvanut kookokseen erittäin suuret ennakkoluulot, mikä on ihan ymmärrettävää; esanssikookos jakaa todellakin kansaa voimakkaalla aromillaan. On kuitenkin hyvä muistaa että oikealla kookoksella ja synteettisellä aromilla ei ole yhteyttä nimeksikään, mutta kyllähän te sen jo tiedättekin. Monet munkin raakakakkuja popsivat yllättyvät jos paljastan myöhemmin että kyllä vain, tämänkin kakun pääraaka-aine oli kookos.

Oikeastihan kookos on mitä ihanin raaka-aine tuomaan kermaisuutta ja luontaista makeutta raakaherkkuihin. Se on raikas ja keveä verrattuna vaikkapa pähkinöihin. Siksi tämäkin syntinen raakakakku on rakenteeltaan ihanan kuohkea ja moussemainen. Tämä Bountykakku saa makeutta koivusokerista, joka on paitsi makean raikas, myös värjäämätön makeuttaja. Siksi kookoksenvalkoinen kakku saa loistaa kauniin valkoisena ja keveänä kuin pilvenhattara ❤

bounty-3bounty-4bounty-6

 

Bounty raakakakku

Pohja

2 dl kookosjauhoa
1 dl tattarinjyviä
2 rkl raakakaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kotimaista hunajaa tai 1/2 dl koivusokeria+hieman vettä
(2 rkl vettä)

Täyte

1 tlk kookosmaitoa, vain jääkaappijähmeä valkoinen osa
2 dl kookosvettä/vettä
1 dl koivusokeria tai 4 rkl kotimaista hunajaa
2 rkl tocoa
1/3 tl suolaa
1 tl vaniljajauhetta
1 rkl sitruunamehua

2 dl kookoshiutaleita/lastuja

Kaakaopursotuksiin ja koristeluun:

2 rkl raakakaakaojauhetta

pari palaa raakasuklaata

kookoshiutaleita/lastuja

 

Aloita valmistelemalla irtopohjavuoka vuoraamalla pohja leivinpaperilla. Voit halutessasi askarrella valmiiksi vuuan reunoille leivinpaperin/kelmupalan, jolloin valmiin kakun irrottaminen on helpompaa ja reunoista tulee siistimmät.

Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi esimerkiksi monitoimikoneessa. Lisää tarvittaessa hieman vettä jotta saat massasta muotoiltavaa. Taputtele massa vuuan pohjalle ja nosta kylmään.

Sulata kookosmanna ja kaakaovoi vesihauteessa. Blendaa kaikki ainekset silkkiseksi massaksi. Sekoita pieni osa täytettä kookoshiutaleiden/-lastujen kanssa ja kaada kerrokseksi vuokaan. Kaada loppu massa pohjan päälle, mutta jätä blenderiin massaa vielä pari desiä. Nosta kakku pakastimeen (tai jääkaappiin).

Sekoita loppuun massaan kaakaojauhe. Lisää halutessasi myös hieman makeutusta sekä suolaa. Kaavi massa pursotuspussiin (huom, jos sulta ei löydy tyllaa+pursotuspussia, voit hyvin myös levittää massan jähmettyneen kookostäytteen päälle).

Irrota jähmettynyt kakku vuuasta. Spritsaa päälle kuviota raakasuklaasta. Pursota suklaatäyte haluamaasi tyyliin ja viimeistele kookoslastuilla ❤

(Pallot tein kookosjauhosta, -öljystä, -hiutaleista ja kotimaisesta hunajasta)

 

 

TallennaTallenna

TÄYTELÄINEN INKIVÄÄRI-BATAATTILAATIKKO

bataatti-inkiväärilaatikko-5bataatti-inkiväärilaatikko-3

Mainitsin jo aiemmin tässä kuussa että oon ihan heikkona joulun laatikkoruokiin. Niihin saa niin kivaa twistiä vaihtamalla kasviksia tai mausteita. Lisätä rousketta pähkinöistä, tai vaihtaa vaikka voi kookosmannaan.

Tässä yksi laatikkoresepteistä, joka itsellä nousee kyllä heittämälllä sinne top3:een. Tää on makea, täyteläinen ja pehmeä, kiitos bataatin, myskikurpitsan ja kookosmannan, mausteinen, sopivan runsaasti inkivääriä ja kanelia, sekä tekstuuria pinnalle tuo luonteikkaat pekaanipähkinät. Simppelikin on, eikä valmistusvaiheita ole miljoonaa.

Joko sä oot testannut bataattia tai myskäriä laatikoissa?

bataatti-inkiväärilaatikkobataatti-inkiväärilaatikko-4

 

Bataatti-inkiväärilaatikko

 2 bataattia yht. n 2 kg  voit korvata osan myskikurpitsalla
 3 rkl kookosjauhoa
 3 rkl kotimaista hunajaa tai vaahterasiirappia
 suolaa
 3-4 dl vettä

Päälle:

n 2 dl pekaanipähkinöitä rouhittuna

 

Kuori bataatit ja pilko pienemmäksi. Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, anna jäähtyä hetki kypsennyksen jälkeen. Säästä keitinvettä hieman sosetta varten.

Soseuta kaikki ainekset tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. isää vettä kunnes sose on paksua, mutta sekoittuu hyvin. Mausta suolalla oman maun mukaan (määrä riippuu keitinveden suolaisuudesta).

Levitä sose uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta alkaa saada väriä. Levitä valmiin bataattilaatikon päälle pekaanipähkinärouhetta.

 

 

 

 

 

 

 

 

PIPARKAKKUA, PÄÄRYNÄÄ JA VUOHENJUUSTOA [joulun klassikko kakun muodossa]

joulukaakku-2joulukaakku-3joulukaakku-5

Voi kun saisi aikaa vähän siirrettyä takaisinpäin. Edes ihan vähän, vaikka viikko. Ois vielä niin paljon mitä haluisin tehdä ennen joulua; leipoa, kuvata, fiilistellä. Toisaalta ehkä ihan hyvä että fiilis on tämä, kai se tarkoittaa että sitä aletaan pikkuhiljaa olemaan valmiita jouluun.

Yksi resepti-idea mulla on ollut jo aika pitkään. Tai oikeastaan ajatus, joka aika pitkään odotti jatkojalostusta. Tämä tämänkertainen resepti sai siis lähtönsä kansan klassikko suosikkikombosta: piparit-päärynä-juusto. Tämä yhdistelmä on ollut kovassa huudossa jo useamman vuoden ajan. Usein villitykset jaksaa ehkä vuoden tai kaksi, mutta tämä mysteerisuosikki on ollut suosiossa jo huomattavasti kauemmin. Ainoa mikä vaihtelee syöjän mukaan on hedelmä ja juusto. Kenelle lempparein on persimon, kenelle viikuna. Juustoista taas vakkarisuosikkeja on sinihomejuusto, brie ja vuohenjuusto.

Mä en ihan osaa sanoa mikä tietyistä komboista ois oma suosikki, mutta tähän kakkuun mä nappasin kopin päärynöistä ja vuohenjuustosta. Päärynöistä saa pirun helposti korkean ja näyttävän koristeen kakun keskelle; vuohenjuusto puolestaan on kuin tehty makeiden leivonnaisten tasapainottajaksi. Itse kakkuun puolestaan mä käytin SunSpeltin täysjyväjauhoja, mutta voit halutessasi käyttää vaikka kaura- tai tattarijauhoja. Jos puolestaan voin proteiinit on sulle haaste, kannattaa kokeilla gheetä jolloin saat voin pähkinäisen maun ilman kaseiinia (ja laktoosia).

joulukaakku-6joulukaakkujoulukaakku-4

 

 

Pipari-päärynä-vuohenjuustokakku

3,5 dl spelttijauhoja tai kaura/tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl inkiväärijauhetta
2 tl (ceylon)kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl neilikkaa

100 g luomuvoita/gheetä huoneenlämpöisenä
1,5 dl kookossokeria

1 luomumuna
2 dl päärynäsosetta
0,75 dl mantelimaitoa / kauramaitoa / muuta maitoa

4-6 pienehköä päärynää

 

Täyte

150 g vuohentuorejuustoa
200 g luomu tuorejuustoa/mascarponea
2 rkl kotimaista hunajaa
1/2 tl kardemummaa

 

 

 

Laita uunilämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuuan (halk. 18-21 cm) pohja leivinpaperilla ja leikkaa suikaleet myös reunoille.
Halkaise päärynät poikittaissuunnassa. Leikkaa päärynöistä kanta ja soseuta päärynöiden” alaosa”. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja kookossokeri sähkövatkaimella, kunnes voi vaahtoutuu/kevenee hieman. Riko joukkoon kananmuna ja jatka vatkaamista hetki. Lisää joukkoon vuorotellen jauhoja ja maito+päärynäsose.
Kaada taikina vuokaan, tuikkaa päärynät kakun päälle niin että ne uppoavat vähän taikinaan ja paista uunin keski tasolla 50-60 minuuttia.

 

Valmista täyte vatkaamalla juustoja sähkövatkaimella kunnes niistä muodostuu tasainen massa. Makeuta hunajalla ja mausta kardemummalla. Nosta kylmään asettumaan ja odottamaan täyttämistä.

 

Anna kypsän kakun jäähtyä rauhassa ennen vuuasta irroittamista. Leikkaa jäähtynyt kakku kahtia. Pursota tai levitä täyte väliin ja nosta päälimmäinen kerros varovasti päälle. Koristele halutessasi kookosjauho lumisateella.

 

 

UUTTA VÄRIÄ JOULUPÖYTÄÄN [Punajuuri-speltti-vuohenjuustolaatikko]

punajuurilaatikko-3punajuurilaatikko-4

Oon aina, siis aina, rakastanu joulun laatikkoruokia. Vaikka monet vannoutuvatkin heittämään niillä vesilintua ja väittävät että laatikot on vain turhaa joulupöydäntäytettä, on samalla porkkanalaatikko mun all time favorite joulusapuska.

Neljä vuotta sitten uskaltauduin kurkkaamaan laatikon ulkopuolelle ja valmistin ekaa kertaa kurpitsalaatikkoa, joka oli maustettu sinappijauheella ja runsaalla kanelilla. Voi piru, siitä tuli niin herkkua että se otti jäädäkseen meidän joulupöytään. Tänä vuonna tuli taas fiilis että nyt kokeillaan jotain uutta.

Olen tänä vuonna tutustunut tarkemmin spelttijyvään. Se on ihanan maanläheinen, kotimainen, vaihtoehto, vaikkapa riisiruokiin tai mihin ikinä. Siitä saa ruokaan mukavaa rouheutta ja purutuntumaa, ja siksi tuumailinkin sen passaavan mukavasti punajuuren kanssa samaan laatikkoon. Näiden lisäksi yhdistin vielä klassikkokomboon – vuohenjuuston. Vuohenjuusto tuo laatikkoon mukavasti luonnetta ja täyteläisyyttä. Tämän lisäksi tuoksu on paistovaiheessa melkoisen mieletön. Suosittelen valkkaamaan juuston, joka kestää kuumuutta.

Näiden lisäksi mun oli tietenkin ihan pakko lisätä messiin vielä nokkosta ❤ Ei se ole mulle laatikko eikä mikään jos ei siinä ole villiyrttejä. Luonnollisesti nokkonen ei ole välttämätön ja voit toki halutessasi tuunata laatikkoa myös muilla haluamillasi villiyrteillä!

punajuurilaatikko-5punajuurilaatikko-2

 

Punajuuri-spelttilaatikko vuohenjuustolla

5+2 dl kauramaitoa tai muuta maitojuomaa
1,5 dl Speltti risottojyvää
n 500 g punajuuria
1 tl suolaa
1/2 tl muskottipähkinää
(2 rkl nokkosrouhetta)
1 pkt vuohenjuustoa
1 kananmuna

Päälle:

Luomuvoita
3-4 rkl Spelttimannaa

 

 

Kuumenna 5 dl maitoa kattilassa. Lisää joukkoon Speltti risottojyvät. Anna hautua kannen alla välillä sekoitellen, 20-30 min.

Leikkaa punajuurista kannat pois (huom ei tarvitse kuoria) ja pilko palaksi. Keitä kiehuvassa vedessä kypsäksi, siivilöi ja soseuta punajuuret sauvasekoittimella.

Sekoita keskenään kypsä speltti, punajuurisose, loppu maito, suola, muskottipähkinä(, nokkosrouhe) ja murennettu/paloiteltu vuohenjuusto. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää joukkoon kananmuna.

Kaada massa voilla voideltuun uunivuokaan ja lisää voita nokareina pinnalle. Ripottele päälle  spelttimannaa

Paista 175 asteessa noin 1 tunti. Anna valmiin laatikon asettua hetki ennen tarjoilua. Voit valmistaa laatikon myös etukäteen ja lämmittää uudestaan 100 asteisessa uunissa ennen tarjoilua.

UUNIKURPITSA LEHTIKAALITÄYTTEELLÄ [osa 2.]

 

uunikurpitsa-3uunikurpitsa-4uunikurpitsa

Ja näin ollaan siirrytty syyssarjan toiseen osaan, jossa juhlitaan syksyn upeaa satoa. Koko sarjan ideana on pitää homma simppelinä ja nauttia raaka-aineista juuri sellaisena kuin ne ovat. Yksinkertainen on kaunista, toisaalta pieni rosoisuus tuo hommaan mukavuutta ja rentoutta.

Syksyisin ainakin itelle maistuu lämmin ja runsas ruoka. Sellainen jota syödessä tuo hyvän olon.

Tämän annoksen päätähti on tietenkin myskikurpitsa, mutta homma toimii luonnollisesti myös muilla kurpitsoilla. Kypsennysaika voi muuttua, mutta makuelämys on varmasti yhtä toimiva. Toinen stara on huikea lehtikaali, josta voit käyttää joko vihreää tai tummempaa. Myös mustakaali olisi varmasti oikein passeli.

Maidottoman ateriasta saat käyttämällä jogurtin sijasta liotettuja cashewpähkinöitä ja fetan sijasta paahdettuja siemeniä ja/tai ravintohiivahiutaleita.

uunikurpitsa-5

 

Uunikurpitsa ja lehtikaalitäyte

2 pienehköä myskikurpitsaa
1 rkl luomuvoita/oliiviöljyä
1 (puna)sipuli
3 luomuvalkosipulinkynttä
4-6 lehtikaalin lehteä
1 avokado
2 dl täysrasvaista luomujogurttia/luomuhapankermaa/liotettuja cashewpähkinöitä
1 rkl sitruunamehua
merisuolaa
mustapippuria
luomufetaa, paahdettuja siemeniä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese kurpitsat ulkoa ja halkaise. Asettele leivinpaperille leikkuupuoli alaspäin ja paista 20-30 minuuttia. Kurpitsat ovat kypsiä kun ne antavat periksi kevyesti painaessa (voit kokeilla myös veitsellä). Anna jäähtyä hetki ja lusikoi siemenet pois.
Valmista täyte kurpitsojen kypsyessä. Poista lehtikaalin lehdistä ruodit ja pilko lehdet pienemmäksi. Suikaloi punasipuli ja pilko valkosipulinkynnet ohueksi siivuksi. Lämmitä pannulla voi/öljy ja kuullota siinä sipuleita hetki. Lisää lehtikaali ja jatka paistamista hetki, kunnes lehtikaali rapeutuu hieman.
Yhdistä tehosekoittimessa avokado, jogurtti/cashewpähkinät ja sitruunamehu. Blendaa, kunnes massa muuttuu sileäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada massa kulhoon ja kääntele sekaan lehtikaali-sipuli sekoitus.
Nauti lämpimien kurpitsojen, luomufetan ja paahdettujen siemenien kera!

 

PUNAJUURI TARTAR [3 -osainen syyssarja alkaa!]

tartar-3tartar-5

Voi tätä syksyä! Siis kylläpä on ollut poikkeuksellisen kaunis sellainen!

Vaikka mä taisin henkeen ja vereen kesän alussa intoilla että kyllä se nyt on vaan parasta sesonkiaikaa tuoreiden kasvisten ja vihannesten osalta, niin voi piru kuinka väärässä olinkaan. On se vaan niin että kyllä kelpaa pienen ihmisen elellä näin alkusyksynä. Metsät on täynnä sientä ja marjaa ja juurekset on upeimmillaan. Ainakin allekirjoittanut kuluttaa juuresta ahkeraan niin paljon kun vain jaksaa kaupasta kantaa, sieniäkin enemmän jos vatsa sallisi. Onneksi kuitenkin yhä enenevin määrin.

Juurekset on monessakin mielessä parasta ravintoa pienelle ihmiselle. Ne on makeita, maanläheisiä, kausiruokaa, hyvän makuisia, sekä ihan pirun kauniita! Todellista nautintoa siis sekä mielelle että keholle.

Oma all time favorite on todennäköisesti porkkana, joulun alla palsternakka ja näin syksyisin punajuuri. Punajuuri on mielettömän monipuolinen, sillä sitä voi marinoida, pistää pataan, tehdä keittoa, kylmäpuristaa mehuksi, tehdä suklaakakun, tai oikeastaan mitä ikinä villeimmissä mielikuvituksissasi keksitkään.

Yksi syksyn parhaita juttuja on kekrijuhlat, joissa on mukava nauttia rennosti jaettavaa sapuskaa. Maanläheistä ja syksyn satoa kunnioittavaa. Tästä inspiroituneena tein punajuuritartaria, joka sopii loistavasti sormiruokailuun ja yhdessä jaettavaksi. Joko alkupalaksi tai osaksi isompaa kokonaisuutta. Punajuuritartar on raikas, kylmänä tarjoiltava ruoka jota täydentää kermainen piparjuurijogurtti tai -hapankerma. Tartar nautitaan tuoreen leivän tai näkkärin kera.

Samalla tämä resepti aloittaa uuden kolmi -osaisen sarjan, joka koostuu syksyisistä kasvisruokaresepteistä koostaen herkullisen kekri menun. Seuraava resepti julkaistaan seuraavalla viikolla (vinkkinä että pääruuan reseptissä juhlitaan kurpitsaa).

tartartartar-6tartar-7

 

 

Punajuuritartar

500g punajuuria
2 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
pieni kourallinen kapriksia
2 dl puolukoita
tuoretta rosmariinia/timjamia/tilliä
mustapippuria
merisuolaa
2 dl luomu turkkilaista jogurttia tai hapankermaa
pieni pätkä piparjuurta
sitruunamehua
1 rkl kotimaista hunajaa
suolaa
Tarjoiluun: spelttinäkkäriä/tuoretta leipää

Leikkaa punajuurista kannat ja pilko muutamaan osaan. Keitä punajuuria kiehuvassa vedessä noin 5 minuuttia. Kaada vesi pois ja anna jäähtyä hetki. Blendaa punajuuria tehosekoittimessa muutamassa osassa, muutama kierros kerrallaan, jotta saat karkeaa haketta. Voit tehdä tämän myös yleiskoneessa.
Yhdistä kulhossa punajuuri, etikka, öljy, kaprikset, puolukat, yrtti/yrtit suola ja pippuri. Anna marinoitua muutama tunti tai yön yli.
Sekoita yhdessä kulhossa jogurtti/hapankerma, raastettua piparjuurta(lisää vähän kerrallaan ja maistele välissä), tilkka sitruunamehua, hunaja ja ripaus suolaa.
Levitä marinoitunut punajuuritartar laajalle tarjoilulautaselle, ripottele päälle runsaasti tuoreita yrttejä ja rouhi tuoretta mustapippuria. Tarjoile jogurttikastikkeen ja spelttinäkkärin tai tuoreen leivän kera.