Uuden alku (ja tyrni raakakakku)

Follow my blog with Bloglovin

Tästä se lähtee! Mahtavan innostunut fiilis vaikka jännittääkin. Samalla nimellä toiminut blogi aloitti taipaleensa reilu kaksi vuotta sitten. Välillä enemmän, mutta suurimmaksi osaksi vähemmän aktiivisena. Jaoin lähinnä ruokakuvia, mutta myös hyvää fiilistä ja matkakuvia.

Nyt kasvojen kohotuksen jälkeen lähes kaikki on uudistunut. Mikä ei ole muuttunut, on innostus ruokaan ja kuvaamiseen. Uuden blogin keskeinen teema on kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tulen jakamaan reseptejä sekä arkeen että juhlaan. Yksinkertaista, helppoa ja nopeaa, sekä uusia resepti kokeiluja. Itselleni ruuan tärkein funktio on siitä saatava hyvä olo. Suosin sesongin mukaisia raaka-aineita ja reseptit ovat gluteenittomia.  Ruoka toimii kantavana teemana, mutta hyvinvointiin kuuluu toki muutakin. Toivonkin että pääsen jakamaan hyvää ja positiivista fiilistä myös muille.

Opiskelen tällä hetkellä elintarviketekniikkaa, joten kirjoituksia liittyen elintarviketeollisuuteen on myös odotettavissa. Tai ainakin uusia näkökulmia alasta.

Aloitetaan tämä taival kuitenkin tärkeimmällä, eli ruualla. Ensimmäisen reseptin virkaa pääsee pitämään raakakakku. Tein tämän kakun itsenäisyyspäiväksi. Halusin kantavaksi teemaksi jotain suomalaista, eksoottisella twistillä. Kakusta tulikin mukavan raikas, kookoksen pehmentäessä makumaailmaa. Raaka-aineena voisi hyvin käyttää vaikka valmista tyrnisosetta tai -jauhetta, jolloin jälkimmäistä käytettäessä nesteen määrää pitää säätää. Tehokas blenderi hienontaa hyvin kokonaisen tyrnin kivineen.

DSC_3702DSC_3725

DSC_3718

 

Tyrni raakakakku

Pohja

  • 1 dl kuivattuja aprikooseja
  • 1 dl auringonkukan siemeniä
  • 2 rkl kookosöljyä vesihauteessa sulatettuna
  • 0,5 tl suolaa

Täyte

  • 2 dl cashew pähkinöitä liotettuna miel. yön yli
  • 2 dl mangoa pakastettu käy
  • 1 pss(á 200g) tyrniä säästä runsas kourallinen koristeluun
  • 2 tlk kookoskermaa vain jähmeä osa
  • 1 dl kookosöljyä vesihauteessa sulatettuna
  • 1-2 dl kookossokeria säädä makeus oman sokerihampaan mukaan
  • 2 rkl psyllium hiutaleita
  • 1 tl aitovaniljaa
  • 0,5 tl suolaa

Kuorrute

  • 1 tlk kookoskermaa vain jähmeä osa
  • 0,5 tl aitovaniljaa
  • 0,5 dl luomu hunaja // agave // kookossokeri

Koristeluun kokonaisia tyrnejä

Siirrä kookosmaito tölkit jääkaappiin, jolloin kerma ja neste erottuvat toisistaan. Laita cashew pähkinät likoamaan runsaaseen veteen. Pari tuntiakin riittää, mutta parempi liotusaika on yön yli. Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla.

Valmista pohja blendaamalla ainekset tehosekoittimessa tai tehokkaassa blenderissä. Massa saa jäädä karkeaksi. Taputtele tiiviisti vuuan pohjalle ja siirrä kylmään odottamaan.

Huuhtele liotetut pähkinät. Aloita täytteen teko blendaamalla pähkinät, tyrni ja mango tasaiseksi massaksi. Blendaa joukkoon kookoskerma(nestemäistä osaa ei siis käytetä, hyödennä se esimerkiksi smoothiessa tai sosekeitossa), -öljy ja -sokeri. Lisää lopuksi psyllium, vanilja ja suola. Sekoita vain sen aikaa, että ainekset ovat sekoittuneet keskenään. Leikkaa leivinpaperista suikaleet irtopohjavuuan reunoille ja kaada täyte vuokaan. Siirrä pakastimeen jähmettymään.

Valmista kuorrute vatkaamalla kylmä kookoskerman jähmeä osa sähkövatkaimella. Lisää mausteet ja vatkaa kuohkeaksi. Levitä jähmettyneen pohjan päälle ja siirrä takaisin pakastimeen pariksi tunniksi.

Irrota vuuasta ja siirrä tarjoilu astiaan. Päästä luovuutesi valloilleen ja koristele haluamallasi tavalla. Säilytä kylmässä.

DSC_3718

Anne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s