Lempeä suklaamousse

*Resepti on vegaaninen, gluteeniton ja maidoton.

DSC_1725DSC_1672DSC_1757

Palataanpa taas hieman uniaiheeseen. Kirjoittelin hetki sitten unen vaikutuksesta arkeen ja jaksamiseen*, käy kurkkaamassa jos meni silloin ohi.

Ainakin itsellä, asia on kuitenkin ollut freimillä taas viime aikoina, enkä usko olevani ainoa. Ensinnäkin kevään vikat tentit ja muut koulukriiseilyt ottavat osansa. Vaikkei koulu ja työjutuista varsinaisesti stressaisi, päässä pyörii To Do -lista, kiire painaa ja aika tuntuu loppuvan kesken. Monilla lähestyvät deadlinet pyörivät varmasti mielessä silloinkin kun ei tarvitsisi.

Toiseksi, niin ihana kuin onkin että kesä on tullut; on lämmin, suomalaiset saa taas D-vitamiinia ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta vuorokauden ympäri. Nimenomaan. Jos haluaa nukkua riittävän pitkiä öitä, on pimennysverhot melkein välttämättömät. Yöt ovat myös lämpimiä, joten makuuhuoneen tuuletus on taas oleellisempaa. Varsinkin kun monien rakennusten seinät tapaavat varata lämpöä päivän aikana.

Ei silti valiteta pikkuseikoista. Eihän? Ihanaa, kun kesä on vihdoin taas täällä, kaikkialla on vehreää ja luonto herää taas henkiin. Linnut palaavat matkoiltaan ja auringonnousut ovat taianomaisia auringon säteiden kurkistellessa puiden takaa.

Toki kesällä unen tarve usein vähenee. Siltikin omaa jaksamista kannattaa vaalia kunnon yöunilla ja levolla. Oikeanlaisella ravinnolla pääsee jo pitkälle; riittävästi, monipuolisesti, säännöllisesti ja runsaasti värikkäitä kasviksia. Mahdollisimman ulkona liikkumista ja kesäpäivistä nauttimista.

Tälle kertaa väkersin vielä helpon, nopean ja ihanan lempeän suklaamoussen. Tämä pehmeän kaakaoinen mousse sopii erityisesti herkutteluun iltapalaksi, jonka jälkeen uni maistuu!

DSC_1763DSC_1774

Tyyni suklaamousse

  • 1 tlk kookosmaidon jähmeä osa
  • 3 mitallista Tyyni -juomajauhetta (kaakao)*
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 2 rkl kotimaista luomuhunajaa
  • 1-1,5 tl reishi uutetta/uutejauhetta
Vatkaa jääkaappikylmä kookosmaidon paksu massa kuohkeaksi vaahdoksi. Mittaa joukkoon Tyyni, raakakaakao, hunaja(tai vegaaniseen versioon esim agave) ja reishi. Jatka vatkaamista, kunnes seos on tasainen. Lusikoi mousse kolmeen kulhoon ja siirrä hetkeksi jääkaappiin asettumaan tai nauti välittömästi.
Voit halutessasi sirotella moussen päälle raakakaakaota ja/tai raakasuklaa lastuja.
Vinkki! Jos haluat moussesta proteiinipitoisempaa, sekoita massan joukkoon 3 rkl Biomedin Actiwhey -proteiinijauhetta.

 

*Sisältää kaupallisen linkin.

DSC_1786

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s