Itsehapatettu, maidoton jogurtti

jugurtti-9jugurtti-5jugurtti-12

Yksi mun tän vuoden ruokatavotteista on fermentoinnin tuominen pysyväksi tavaksi. Kesän yksi odotetuimmista puuhista onkin villi kasvisten kerääminen ja hapattaminen. Sekä tietysti myös muiden kasvisten hapatus.

Kesää odotellessa, oli pakko laittaa omat neuronit töihin ja pohtia mitä voisi hapattaa tähän aikaan vuodesta?

Hetkinen, avataampa hieman jos fermentointi ei ole sulle käsitteenä vielä tuttu. Kansankielisesti sitä sanotaan käymiseksi tai hapattamiseksi. Kyseessä on siis bakteerien (tai hiivan) aineenvaihduntatapahtuma, jossa tämä pieni, yksisoluinen, jengi hajottaa aminohappoja ja hiilihydraatteja vapauttaen samalla hiilidioksidia. Ruuan kohdalla kyse on usein maitohappokäymisestä, joka on siis anaerobinen tapahtuma. Kun ruoka on riittävän hapan, ei siinä viihdy enää ihmiselle haitalliset bakteerit. Siksi se on myös loistava säilöntämenetelmä. Toisaalta hapatettujen ruokien sisältämä bakteerikanta on ihmisen suoliston terveyttä edistävää. Tai noh, käytännössä välttämätöntä.

Hapatustrendi alkaakin vihdoin näkyä myös ruokakaupoissa luomuhapankaalihyllyn ollessa jatkuvasti typötyhjä. Tämä on onneksi vain positiivinen ongelma.

jugurtti-14jugurtti-7jugurtti-13jugurtti-11

No, mitä sitten hapattaa tähän jäätävän kylmään aikaan vuodesta?

-Jukurttia tietysti!

Ennen tätä päivää, en ollut koskaan ennen hapattanut jukua itse. Olen kuullut että ennen viiliä jatkettiin itse ja jotkut toki tekevät sitä edelleen. Miltä sitten kuulostaisi maidoton, itse hapatettu, probioottinen jogurtti? No vaikealta sanon mä! Mutta hei, jos sustakin tää idea kuulostaa ihan yhtä monimutkaiselta, niin sitä se ei kuitenkaan todella ole!

Tein kattavan taustatyön tähän pieneen projektiini ja laitoin hihat heilumaan. Nopeasti huomasinkin että olin ihan turhaan kuvitellut homman olevan rakettitiedettä. Suurin kysymysmerkki hapatus onnistui nimittäin just eikä melkein. Pilaantumistakaan ei todella tarvinnut pelätä, eikä kukaan maistelijoista sairastunut makutestin aikana tai sen jälken. Tämä jukurtti nimittäin hellii vatsaa sen sisältäessä todella paljon hyödyllistä pikkujengiä, eli just niitä probiootteja.

Entäs maku sitten? Voi pojat! Maistuu nimittäin ihan smetanalta! Toki maku on aina maistajan suussa, mutta tässä asiassa makuraati oli kanssani samaa mieltä. Itselle ainakin maitotuotteista aikanaan herkuin oli ehdottomasti smetana. Jos sä puolestasi tykkäät enemmän juoksevasta jogurtista, lisää sekaan hieman enemmän vettä.

jugurtti-6jugurtti-8jugurtti

Nykyään kaupan hapatetut maitotuotteet valmistetaan miltei poikkeuksetta pastöroidusta, eli kuumennetusta maidosta; sekä lehmänmaito, että kasvijogurtit. Jotkut jopa jälkipastöroidaan, jolloin hyödyllinen mikrobisto kuolee varmasti. Tällöin suolistoa parantava vaikutus katoaa täysin.

Vaikkei hapatettuja maitotuotteita jälkipastöroitaisikaan, käytetään bakteerikantana niin sanotusti teollista, eli stabiilia kantaa. Tällöin voidaan taata tuotteen tasalaatuisuus. Tässä ei varsinaisesti ole vikaa, mutta bakteerien määrä ei välttämättä ole valmiissa tuotteessa kovin suuri.

Itse hapattaessa on hyvä käyttää laadukkaita probiootteja. Jos jengi kapselissa on kuollut, ei se kyllä herää jukurtin seassa henkiin pyhällä hengelläkään. Mistä sitten tietää onko probiootti laadukas? Ei sitä välttämättä voi tietääkään. Yksi hyvä merkki on valmisteen korkeampi hinta, sekä kylmäsäilytys kaupassa. Yllänäkyvässä kuvassa voi nähdä että ainakin mun käyttämät probiootit oli hengissä, sillä ne on alkaneet muodostaa pieniä hiilidioksidi kuplia. Juuri tuollaisia pikkukuplia me nimittäin halutaankin!

Resepti voi alku vilkaisulta vaikuttaa pitkältä, mutta sitä se ei todellisuudessa ole! Jos olet ensimmäistä kertaa hapattamassa (kasvipohjaista)jukurttia, kuten mäkin olin vielä hetki sitten, saat varmasti täyden selon ja varmuuden ohjeista.

Ja eikun hapattamaan!

jugurtti-3jugurtti-2

Hapatettu cashewjogurtti

3 dl cashewpähkinöitä*
n 2 dl vettä

2 probioottikapselia

Liota pähkinöitä vähintään tunti, mieluiten noin 8 tuntia.

Siivilöi pähkinät ja huuhtele hyvin. Lisää blenderiin veden kera ja aja silkkisen tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa tai halutessasi lisää vettä. Valmis jogurtti tulee olemaan tästä hieman jähmeämpää. Tyhjennä probioottikapselien sisältö ja sekoita vain pikaisesti, jotta probiootit sekoittuvat tasaiseksi massaan. Huomaa, ettet sekoita probiootteja jogurttiin, jos massa on blendauksen jäljiltä kuumaa. Anna tällöin jäähtyä hetki, max noin 40 asteiseksi.

Kaada jogurtti puhtaaseen lasipurkkiin ja peitä purkin kansi liinalla/harsolla. Nosta suojaisaan ja vedottomaan paikkaan, esimerkiksi uuni on hyvä. Jos kodissasi on kylmä tähän aikaan vuodesta, voit pistää purkin myös kuivurin tai uunin noin 40 asteen lämpöön.

Anna hapattua 18-24 tuntia. Itse pidin purkkia uunissa, jonka lämpötila oli noin 22 ja hapatin jogurttia 24 tuntia. Tämä johti juuri sopivan happamaan lopputulokseen.

Peitä valmis jogurttipurkki kannella ja nosta jääkaappiin. Nauti kylmänä esimerkiksi marjojen ja granolan kera.

*Cashewpähkinöiden sijaan voit käyttää myös kuorittuja manteleita. Liota tällöin huolella, noin 8 tuntia, manteleiden ollessa hieman kovempia. Toinen vaihtoehto oikeaan herkku jukurtti olisi esimerkiksi nämä pähkinät, nams!

jugurtti-10

 

21 thoughts on “Itsehapatettu, maidoton jogurtti

  1. Onpas ihana idea 🙂 Hapattaminen on kyllä liian aliarvostettua, mutta onneksi vanhaa perinnettä alkaa hiljalleen taas putkahdella eri puolilta!
    Tuo viilin jatkaminen on just niin perusjuttu 😀 Sitä tuli tehtyä pienenä tosi usein kun oli käytännöllisyyden vuoksi myös jännittävää. Yhdessä vaiheessahan oli jopa myynnissä erilaisia jugurttikoneita. Siihen siis laitettiin nestettä maitoa tms. ja sitten yks purkki valinnaista jugurttia ja annettiin hapattua siinä vekottimessa (muovikupi käytännössä). Eli hieno vekotin ja paljon hienouksia kun kaikki hoituisi kätevästi vaikka juuri uunissa 🙂

    Mitä probioottikapseleita käytät? Oon niitä aina kaupassa aina pohdiskellut eri vaihtoehtoja, mutta ei oo vielä kohdalle osunut noita kylmässä säilytettävi!

    Tykkää

    1. Mäkin muistan kun mummi joskus jatkoi viiliä. Se kuulosti ihan taikuudelta, haha 😀 Meillä ei oikein koskaan syöty viiliä, niin ei kuulunut varsinaisesti meidän perinteisiin… Kuulostaapa hauskalta laitteelta, en tiedä miten oon missannut sellaisen 😀 Tosin, itsehän hapattaminen on ihan tosi helppoa 😉
      Mä tilaan probiootit pääsääntöisesti iHerbistä, mutta suomesta saatavista paras on ehdottomasti Vivomixx. Niitä saa myös kapselina, mutta toki jauhepussi on paljon tehokkaampi. Jos niitä pusseja käyttää hapattamiseen niin uskoisin että noin puolikas riittää. Toinen tietysti myös Dr. Ohhira’s, jotka myös omaa luokkaansa.
      Joissakin luontaistuotekaupoissa myydään myös kylmästä probiootteja. Se ei toki varsinaisesti ole mikään takuu, mutta kertoo usein laadusta 🙂

      Tykkää

    1. Voi toki, mutta kuten reseptissä mainitsinkin, tarvitset tehokkaan blenderin manteleiden ollessa kovempia kuin esimerkiksi Cashewpähkinöiden. Tulee toki herkkua myös manteleilla, huolellinen liotus vain 😊

      Tykkää

  2. Heips mitä veikkaat onnistuuko pelkän kasvimaidon jugurtointi? Näin kerran reseptin jossa oli hapatettu kookosmaidosta, mutta kuulun niihin joita kaupan kookosmaitojen maku ei yhtään miellytä… Mutta onko esim kauramaito tms liian rasvatonta/jotain muuta ettei onnistu? Vai jääkö vaan litkuksi? Ja tuo lämmin paikka on varmaan kokeilussa aika olennainen?

    Tykkää

    1. Pelkkä teollinen kasvimaito muuttuu lähinnä piimämäiseksi. Täysrasvainen kookosmaito toimii, mutta on totta että säilykekookosmaidon maku on hieman eltaantunut. Toinen vaistoehto on sekoittaa kookosmannaan (kookossose) vettä, kunnes koostumus on mieluisa ja hapattaa se.
      Lämmin paikka on bakteerien toiminnalle oleellinen(mieti että myös suolistossasi on lämmin ja vedoton koti asua), rauhallinen paikka keittiön nurkassa on ok, kunhan peittää purkin vähän paremmin.

      Tykkää

  3. mistä kaikesta jugurttia voi tehdä itse, tiedätkö miten esim. kaura sopii tohon ohjeeseen? Vai pitääkö aina olla pähkinöitä/siemeniä? 🙂 joskus olen kokeillut hapattaa kookosmaitoa mutta lopputulos oli aika litkuinen ja kummallisella tavalla jossain happaman välimaastossa 😀

    Tykkää

    1. Jotkut käyttävät tässä myös kauraa! Säädä silloin veden määrä oikeaksi, eikä kauraa tietysti tarvitse huuhdella 😉 Käytä kylmää vettä, sillä kaura liisteröityy sekoittaessa jos neste on lämmintä. Itse syön lähes täysin viljattomasti, joten siksi en käytä kauraa 🙂
      Täysrasvainen kookosmaito/kerma on ok, mutta maku säilykemaidoissa kieltämättä hieman eltaantunut :/ Luonnollisesti myös itse hapatettu on voimakkaamman makuinen, kuin kaupan teolliset. Itse hapattamalla tuotteesta tulee huomattavasti probioottisempi, joten siitä happamampi maku. Toki hapatusajalla voi myös vaikuttaa 🙂

      Tykkää

  4. JES, nyt kuulostaa ihan törkeän hyvältä. Menee ehdottomasti kokeiluun! 🙂

    Olen viime vuoden lopulla jättänyt prosessoidun maidon kokonaan pois ja pyrkinyt muutenkin välttämään muita prosessoituja maitotuotteita. Sama juttu viljan ja muiden virallisten terveyssuositusjekkujen suhteen. Ruokavaliomuutokset ovat tosin aina alkuun epämukavuusalueelle hyppäämistä, mutta tämä(kin) on ehdottomasti ollut sen arvoista! Ihanaa, kiitos sinulle uuteen ruokavaliooni sopivasta vinkistä.

    Tykkää

    1. Kiitos Emma ihanasta kommentista ❤ Tästä reseptistä tuli kyllä vakkari meidänkin keittiöön!
      Hienoa että olet saanut apua ruokavaliomuutoksesta! Aluksi muutos voi tuntua haastavalta ja vaivalloiselta, motiivina onkin hyvä miettiä hyöty -suhdetta. Kumpi on vaivalloisempaa, hyvä olo vai "vanha tuttu" ruokavalio? Lopulta saavutettu hyvä olo varmasti on itsessään riittävä motiivi ❤ Tämä ajatusmalli toimi ainakin itselläni aikanaan(ja toki edelleen). Ja helposti sitä oppii sisäistämään uudet tavat 🙂

      Ihanaa viikkoa sulle ja tsemppiä muutokseen, se on varmasti sen arvoista ❤

      Tykkää

    1. Nimenomaan ”puhdasta” vettä, eli liotuksessa pointtina myös poistaa pähkinöistä mahdolliset haitta-aineet(voivat sisältää, vaikka olisikin laadukkaita). Eli oleellista myös huuhdella liotuksen jälkeen 🙂

      Tykkää

  5. Cashewt on likoamassa ja aloin vaan pohtimaan mahtaisovatkohan nämä terveyskaistan balanssi maitohappobakteeri+B6&biotiini kapselit ajaa asiansa vai pitäisikö kenties hommata jotain muuta? Mitäs arvelet??

    Tykkää

  6. Itse käytin Bioteekin maitohappobakteereita tähän ja olen sitä mieltä lopputuloksesta, että ne eivät ehkä olleet hyviä. Meinaan jogurtti haisee ja maistuu mielestäni hyvin pahalle, käyneelle ja pilalle menneelle. Jogurtti oli hapattumisen jäljiltä kokkareinen ennemminkin, kuin mitenkään sileä. Muistutti koostumukseltaan ehkä vähän liian kauan vatkattua kuohukermaa. Noita kuplia oli munkin jogurtissa paljon, enemmän, kuin sinulla noissa kuvissa. Kuvien perusteella sinun jukusi vaikuttaa koostumukseltaan sileämmälle. Epäilen jogurttini menneen pieleen, ainakin se on niin pahan makuista ja hajuista, etten uskalla syödä sitä enempää. Kokeilen ostaa jotain laadukkaampia maitohappobakteereita seuraavaksi ja tehdä niillä, josko onnistuisi paremmin. Tuota Vivomixx:iä voisi kokeilla, olen kuullut siitä aijemminkin hyvää. Pidin keittiönkaapissa jukuani hapattumassa noin 24 tuntia, ehkä vähän (pari tuntia) ylitse. Sitten laitoin jogurtin jääkaappiin odottamaan ja seuraavana aamuna piti sitä sitten maistaa, tosin huonoin lopputuloksin. :>

    Tykkää

    1. Moikka! Harmi että jukusi meni pilalle. Kuten reseptissä selitänkin, on olosuhteiden vaihtelevaisuus merkittävässä osassa hapatuksessa. Kesäisin lämpötilat ovat korkeampia, joka nopeuttaa huomattavasti hapatusprosessia. Samoin probioottien tehokkuus, laadukkaat ja eloisat probiootit aktivoituvat eloon nopeammin ja sitä rataa.. Jos käytät vivomixxiä, on hapatusaika todennäköisesti huomattavasti lyhyempi, 6-8 tuntia saattaa hyvin olla riittävä. Tätä tuotetta tulee siis satunnaisesti tarkkailla ja jos ilmakuplat ovat isompia, on se todennäköisesti myös happamampaa. Myös aikahaarukka 18-26 tuntia on melko laaja.
      Tsemppiä kokeiluihin, hyvin se menee!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s