Ihanat tomaattisipsit

* Resepti on vegaaninen, (raaka,) viljaton, gluteeniton ja maidoton.

DSC_9995DSC_9992

Muutama vuosi sitten olin kehittänyt itselleni riippuvuuden. Se oli lähestulkoon päivittäistä, eikä loppua näkynyt. Eroonpääseminen oli haastavaa. Mutta sitten, ihan täysin odottamatta, se vain jäi. Loppui kuin seinään.

Kyse on nyt siis tomaattisipseistä. Loistava vaihtoehto perinteiseille perunalastuille. Helppoja, vegaanisia, eikä lisättyä rasvaa. Lisäksi näistä on mahdollista tehdä myös täysin raaka versio. Tosin, ainakin itse olen niin malttamaton etten jaksa odottaa puolta vuorokautta, joten prosessia voi myös hieman nopeuttaa… Siis kuinka huikeaa, raaka-aineena käytännössä pelkkä tomaatti. Lisäksi vain vähän mausteita ja ripaus psylliumia.

Kuivuessaan tomaatista tulee ihan mielettömän makuinen: voimakas ja makea. Pieni ripaus valkosipulia ja savupaprikaa niin BBQ makumaailma on valmis. Tässä siis varsin maukas ja helppo vinkki saada lykopeenitankkaus ja kaupan päälisiksi menee kevyesti 5 a day (puoli kiloa päivässä) -täyteen.

DSC_9908DSC_9987

Tomaattisipsit

  • 500g kypsiä tomaatteja
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 0,5 tl suolaa
  • tuoreita tai kuivattuja yrttejä
  • (0,5 tl savupaprikaa)
  • (1 rkl laadukasta oliiviöljyä)  1.
  • 1 rkl psylliumia
Soseuta kaikki muut aineet keskenään paitsi psyllium tasaiseksi massaksi. Sekoita lopuksi psyllium vielä sekaan. Levitä massa tasaisesti pellille leivinpaperille ja kuivaa 100 asteisessa uunissa kiertoilmalla noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen käännä tomaattilevy toisin päin (pohja ylöspäin) ja kuivaa vielä puolisen tuntia, kunnes on rapsakka. 
Tomaattisipsit voi valmistaa myös täysin raakana kuivurissa, tai uunissa matalimmalla lämpötilalla kiertoilmalla tai vastaavasti matalimmalla lämmöllä luukku hieman raollaan(laita luukun väliin lusikka tms). Tässä menee huomattavasti enemmän aikaa, mutta toisaalta kasvisten ravinteet säilyvät paremmin eikä levyn ”palamisesta” tarvitse huolehtia. Raakakuivaamiseen aikaa kuluu 10-14 tuntia riippuen lämpötilasta ja ilmanvaihdosta.
1. Öljy ei tosiaan ole välttämätön rakenteen tai maunkaan kannalta, mutta laadukas kylmäpuristettu oliiviöljy antaa ihanaa, pizzamaista makua sipseille.

DSC_9983

6 thoughts on “Ihanat tomaattisipsit

  1. Hei aivan täydellinen ohje! Meillä syötiin todella monta pellillistä lehtikaalisipsejä, mutta nämä ovat jotenkin paljon kiehtovampia. Kokeiluun tulee siis ehdottomasti 🙂 Jään muutenkin seurailemaan mitä muuta ihanaa blogiisi tulee!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi! Ja ihana kuulla, toivottavasti nää maistuu! Jep, meilläkin suurkulutettiin aikanaan lehtikaalia mutta näistä saa kivaa vaihtelua. Plus ei tarvi siivuttaa/repiä/asetella mitään, eli aikaakin säästyy 🙂 Mahtavaa jos jäät seuraamaan, kiitos siitä ja tervetuloa! 🙂

      Tykkää

  2. En olekaan aiemmin kuullut tomaattisipseistä. Hauska ohje kyllä, pitäisipä kokeilla! Olen vasta viimeaikoina tutustunut tuohon psylliumiin, joten sikälikin kiinnostaa 🙂

    Tykkää

    1. Moikka Hanna ja kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, suosittelen testaamaan! Psyllium on kyllä hirmuisen näppärä sen kyvyssä sitoa nestettä ja toisaalta leivonnassa ’sitkon’ muodostumisessa. Tässä reseptissä se lähinnä sitoo kosteutta ja muodostaa rakennetta 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s