Raakaa tacoilua

DSC_6935DSC_6900DSC_6931DSC_6930DSC_6920

Kuuluuko arkena syödä pelkkiä patoja, keittoja, laatikkoja ja muhennoksia? No ei kuuluu. Saa jos haluaa, mutta miltä kuulostaisi hulluna sesonkikasviksia sisältävät salaatinlehtitacot, jotka eivät vaadi minkään valtakunnan kypsennystä?

Lohen ja salsan voi halutessaan laittaa maustumaan jo edellisenä iltana, jolloin ne on nopeasti valmiina seuraavana päivänä. Lohen tapauksessa kyseessä ei ole graavaus, joten pikamaustuminen juuri ennen ruokailua on myös ihan riittävä. Lohta ei kuitenkaan edes raakakypsytetä, eli sitruunasta ei lisätä kuin kuori. Mehun voi halutessaan puristaa sekaan, mutta happo muuttaa proteiineja kalan pinnalta jolloin tekstuuri muuttuu hieman. Reseptin kala ei siis varsinaisesti ole Etelä-Amerikasta tutuksi tullut ceviche. Mutta lainataan hetkeksi kyseistä termiä.

Ja sitten nämä mansikat. Voitaisiinko ottaa pieni hiljainen hetki niille? Siis nam! Ihanaa että nyt niillä ei ole enää sisäfileen hintaa (okei, en ole syönyt punaista lihaa enää pitkiin aikoihin mutta termi on jäänyt jostain lapsuudesta. Kuka muu vertaa ruuan kilohintoja sisäfileen kilohintaan?). Eli mansikat ei siis just nyt maksa mansikoita (heh…) vaan inhimilliseen hintaan lähtee. Kuten muutkin suomalaiset kasvikset.

Nyt lopetan nämä laittoman huonot vitsit ja siirrytään suoraan reseptiin!

DSC_6896DSC_6949

Lohi ’ceviche’

  • puolisen kiloa lohifilettä
  • 1 avokado
  • 1-2 tl merisuolaa
  • 1 luomu sitruunan kuoriraaste
  • (1 chili)

Nypi tarvittaessa ruodot fileestä. Poista nahka ja siivuta lohi 0,5-1 cm paksuisiksi siivuiksi ja siivut uudelleen 3-4 osaan. Kuutioi avokado ja yhdistä kaikki aineet kulhossa, lisää suolaa vähän maun mukaan. Jos pidät tulisesta, lisää joukkoon ohueksi siivutettua chiliä. Siirrä kylmään maustumaan.

Mansikkasalsa

  • puolisen kiloa tuoreita mansikoita
  • 2 tomaattia
  • 2 kesäsipulia varsineen
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 rkl balsamicoa
  • puolikkaan luomu sitruunan mehu
  • 2 rkl laadukasta oliiviöljyä
  • suolaa
  • pippuria

Kuutioi mansikat ja tomaatit pieneksi kuutioksi. Siivuta kesäsipulit. Yhdistä kaikki kulhossa ja mausta. Anna maustua hetki. Tämäkin salsa paranee ’vanhetessaan’, eli sekin säilyy hyvänä muutaman päivän jääkaapissa.

Lisäksi: Lehtisalaattia tai muuta kotimaista, kasassa pysyvää salaattia; retiisejä siivuina; tuoretta basilikaa

Vinkki! Jos käsin syöminen ei nappaa, muotoile annos salaatin muotoon.

 

DSC_6946

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s