Kesäistä dippailtavaa

DSC_6712DSC_6722DSC_6728

Voihan pirskatti. Nyt kävi perinteisesti ja varastoon oli jäänyt yksi kesäinen ruoka idea. Muistatteko vielä marenki-suklaakakun? Nää seuraavat safkat oli samoissa kekkereissä. Teemana oli kesäinen grillailu, vaikka hieman viileää alku kesäkuuta vietettiinkin. Kotimaisia kasviksia oli tullut kauppoihin jo porkkanoinsta ja varhaisperunoista lähtien.

Tässä siis pientä ideaa, jos mietit mitä tarjota grillailun lomassa. Nämä raikkaan kesäiset kastikkeet sopivat hyvin myös lämpimän ruuan kylkeen. Meillä oli dippailuun tarjottavana uusia porkkanoita ja sellerin varsia. Selleri ei ole tällä hetkellä kovin in, mutta tilalle on puolestaan tullut esimerkiksi kotimaiset kaalit ja retiisit.

DSC_6827

Vielä muuten yksi juttu. Monille varmaan kesäisin tuttu tilanne: perunoita keitetty liikaa ja seuraavana päivänä perunat päätyvät pilkottuna pannulle pyttärin tapaan. Siis parasta, nehän maistuu paljon paremmalta kuin tuoreelta keitetyt?!

Elikkä siis; perunat keitetään normaaliin tapaan suolalla maustetussa vedessä. Muutama minuutti vähemmän, kuin normaalisti. Hetken jäähdytyksen jälkeen potut tikun varteen (laitoin kaksi, jotta vartaita olisi helpompi käännellä) ja grillille. Samalla kun kaverit ottaa väriä pintaan, sekoitin morttelissa yhteen:

  • tuoreita yrttejä(tällä kertaa taisi olla tilliä, basilikaa ja timjamia)
  • luomu sitruunan mehu+vähän kuorta
  • 3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • suolaa ja tuoretta pippuria

Sitten vaan perunavartaat grillistä talteen ja sitruunainen yrttiöljy niskaan. Toimii toki myös muiden kasvisten kanssa, kuten sienien, sipulien ja kesäkurpitsan. Tai miksei vaikka tofunkin päälle.

DSC_6675DSC_6678DSC_6682DSC_6717

Dipit ja tahnat valmistuivat seuraavanlaisesti.

Mango-chili-jogurtti kastike

  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1/2 sipuli
  • 1 punainen chili
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 rkl agavea
  • hieman suolaa
  • 2,5 dl mangososetta (tuoreesta, pakasteesta tai bonne, ei lastenruokaa)
  • 2 dl kaurajogurttia

Pilko sipulit ja chili pieneksi. Kuullota noin 5 minuutin ajan kevyesti pannulla kookosöljyssä. Lisää mangosose ja agave. Mausta kevyesti suolalla. Anna jäähtyä. Sekoita jogurtin joukkoon niin, että mangoseos sekoittuu ”marmoroituen” joukkoon.

Herne-avokado hummus

  • 2 avokadoa
  • 300 g herneitä (tuoreita tai kotimaisia pakasteesta sulatettuna)
  • 1/2 luomu sitruunan kuori ja mehu
  • 1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • puoli punttia tilliä
  • suolaa+pippuria

Aja kaikki ainekset tasaiseksi yleiskoneessa tai sauvasekoittimella (tai hyvässä blenderissä). Lisää vettä sen verran jotta saat haluamasi koostumuksen, mausta suolalla ja pippurilla.

Dijon vinaigrette

  • 2 rkl Dijon sinappia
  • 1/2 dl omenaviinietikkaa
  • 3/4 dl kylmäpuristettua öljyä esim. oliivi
  • suola+pippuri

Tää on mun luotto salaatinkastike, jota saa myös muunneltua eri öljyjä vaihtelemalla. Myös omppuetikan voi vaihtaa vaikkapa sitruunamehuun, jolloin sitä kannattaa laittaa hieman enemmän.

Valmistuskin on äärimmäisen helppo; kaikki aineet kannelliseen (lasi)purkkiin, kansi päälle, voimakas ravistus ja se on siinä.

 

Tzatziki

  • 3-5 avomaankurkkua (jos on tosi isoja, kolme riittää)
  • 1-2 valkosipulinkynttä (maun mukaan)
  • puoli punttia tilliä
  • 1/2 luomu sitruunan kuori mehu
  • 2 dl kaurajogurttia
  • 2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • suolaa+pippuria

Puolita kurkut ja poista siemenet lusikan avulla pois(älä heitä menemään, iske ne salaattiin tai vaikka smoothieen. Tai vaikka koiralle). Raasta kurkut ja purista ylimääräinen neste pois(tämänkin voi säästää, vaikka juotavaksi). Lisää raasteeseen hieman suolaa ja jätä hetkeksi vielä valumaan. Hienonna tällä välin valkosipuli ja tilli. Jos valkosipuli maistuu, on kaksi kynttä toimiva. Jos taas ei niinkään, voi puolikas olla ihan riittävä.

Purista loputkin nesteet kurkuista pihalle ja sekoita kulhossa kaikki aineet yhteen. Siirrä jääkaappiin maustumaan. Tarjolle laittaessasi pirskottele tzatzikin päälle oliiviöljyä, tuoretta pippuria ja halutessasi savupaprikajauhetta.

 

DSC_6738

 

 

2 thoughts on “Kesäistä dippailtavaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s