UUTTA VÄRIÄ JOULUPÖYTÄÄN [Punajuuri-speltti-vuohenjuustolaatikko]

punajuurilaatikko-3punajuurilaatikko-4

Oon aina, siis aina, rakastanu joulun laatikkoruokia. Vaikka monet vannoutuvatkin heittämään niillä vesilintua ja väittävät että laatikot on vain turhaa joulupöydäntäytettä, on samalla porkkanalaatikko mun all time favorite joulusapuska.

Neljä vuotta sitten uskaltauduin kurkkaamaan laatikon ulkopuolelle ja valmistin ekaa kertaa kurpitsalaatikkoa, joka oli maustettu sinappijauheella ja runsaalla kanelilla. Voi piru, siitä tuli niin herkkua että se otti jäädäkseen meidän joulupöytään. Tänä vuonna tuli taas fiilis että nyt kokeillaan jotain uutta.

Olen tänä vuonna tutustunut tarkemmin spelttijyvään. Se on ihanan maanläheinen, kotimainen, vaihtoehto, vaikkapa riisiruokiin tai mihin ikinä. Siitä saa ruokaan mukavaa rouheutta ja purutuntumaa, ja siksi tuumailinkin sen passaavan mukavasti punajuuren kanssa samaan laatikkoon. Näiden lisäksi yhdistin vielä klassikkokomboon – vuohenjuuston. Vuohenjuusto tuo laatikkoon mukavasti luonnetta ja täyteläisyyttä. Tämän lisäksi tuoksu on paistovaiheessa melkoisen mieletön. Suosittelen valkkaamaan juuston, joka kestää kuumuutta.

Näiden lisäksi mun oli tietenkin ihan pakko lisätä messiin vielä nokkosta ❤ Ei se ole mulle laatikko eikä mikään jos ei siinä ole villiyrttejä. Luonnollisesti nokkonen ei ole välttämätön ja voit toki halutessasi tuunata laatikkoa myös muilla haluamillasi villiyrteillä!

punajuurilaatikko-5punajuurilaatikko-2

 

Punajuuri-spelttilaatikko vuohenjuustolla

5+2 dl kauramaitoa tai muuta maitojuomaa
1,5 dl Speltti risottojyvää
n 500 g punajuuria
1 tl suolaa
1/2 tl muskottipähkinää
(2 rkl nokkosrouhetta)
1 pkt vuohenjuustoa
1 kananmuna

Päälle:

Luomuvoita
3-4 rkl Spelttimannaa

 

 

Kuumenna 5 dl maitoa kattilassa. Lisää joukkoon Speltti risottojyvät. Anna hautua kannen alla välillä sekoitellen, 20-30 min.

Leikkaa punajuurista kannat pois (huom ei tarvitse kuoria) ja pilko palaksi. Keitä kiehuvassa vedessä kypsäksi, siivilöi ja soseuta punajuuret sauvasekoittimella.

Sekoita keskenään kypsä speltti, punajuurisose, loppu maito, suola, muskottipähkinä(, nokkosrouhe) ja murennettu/paloiteltu vuohenjuusto. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää joukkoon kananmuna.

Kaada massa voilla voideltuun uunivuokaan ja lisää voita nokareina pinnalle. Ripottele päälle  spelttimannaa

Paista 175 asteessa noin 1 tunti. Anna valmiin laatikon asettua hetki ennen tarjoilua. Voit valmistaa laatikon myös etukäteen ja lämmittää uudestaan 100 asteisessa uunissa ennen tarjoilua.

PUOLUKKACURD -PIIRAKKA [syyssarjan 3. osa]

puolukkatorttupuolukkatorttu-5

Syksyinen kasvisillallisemme on edennyt parhaimpaan kohtaansa; jälkkäriin. Itsekin huomasin suunnitellessa ajatusten aina ajautuvan sinne jälkkäriosastolle ja suurin haaste olikin liian monta ideaa. Ja eihän se ihan putkeen mennytkään, sillä voi kyllä! Tämä jälkkäri on part 1 ja heti perään tiedossa sitten vähän toisenlaista.

puolukkatorttu-7

Tykkään ite ihan hirveesti makeista piirakoista, joissa on rapean, makean, paahteisen suolainen pohja, sekä ihanan raikas ja täyteläinen täyte (huh mikä määrä adjektiiveja samassa lauseessa). Viime jouluna teinkin ahkeraan suklaatorttua, joka on palannut väläyksinä muistoihin näin syksyn edetessä. Toisaalta yksi omista reseptisuosikeista on myös tämä lemoncurd, joka valmistetaan ihanan pähkinäisestä gheestä ja luomusitruunoista. Jotenkin halusin lähteä fuusioimaan näitä kahta, tietenkään sesonkia ja kauden parhaita raaka-aineita unohtamatta.

Näin siis syntyi puolukkacurd -piirakka kauraisella juurespohjalla.

puolukkatorttu-10puolukkatorttu-6

 

Puolukka-raitajuuripiirakka

Pohja

2 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia*
2/3 tl merisuolaa
2 raitajuurta (tai punajuurta)
50g gheetä*/luomuvoita
2 rkl hunajaa

Puolukkacurd

2 dl puolukkasosetta

3 luomumunan keltuaista
3/4 dl kotimaista hunajaa
(1/2 tl vaniljajauhetta*)
125g gheetä*/luomuvoita

 

 

Aloita valmistamalla piirakkapohja. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leikkaa raitajuurista kanta ja pilko pienemmäksi palaksi. Mittaa pohjan ainekset monitoimikoneeseen ja pyöräytä muutaman kerran kunnes ainekset ovat sekoittuneet keskenään ja juurekset hienontuneet.

Voitele suorakaiteen muotoinen piirakkavuoka (tai leipävuoka) huolella ja taputtele taikina vuuan pohjalle ja reunoille (2-3 cm kork.). Jos haluat pyöreän piirakkavuuan kokoisen piirakan, kaksinkertaista raaka-aineet. Pistä haarukalla taikinaa pohjasta muutamasta kohtaa, jotta pohja ei kohoa kypsyessään. Paista pohjaa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja alkaa saada väriä. Nosta vuoka uunista ja anna pohjan jäähtyä ennen irroittamista.

Valmista seuraavaksi puolukkacurd. Soseuta puolukat (noin 2,5 dl kokonaisia puolukoita pariin desiin sosetta) tasaiseksi soseeksi. Voit halutessasi paseerata soseen siivilän läpi, jos sose ei ole riittävän sileää.  Laita puolukkasose, hunaja, keltuaiset ja vaniljajauhe kattilaan. Kiehauta muutaman minuutin ajan kunnes seos paksuuntuu. Nosta seos liedeltä ja lisää joukkoon ghee (tai kuutioitu voi). Sekoita kunnes ghee on sulanut seokseen. Anna jäähtyä hetki, noin huoneenlämpöiseksi. Kaada tahna jäähtyneen, vuuasta irrotetun pohjan päälle ja nosta kylmään muutamaksi tunniksi asettumaan.

Koristele puolukoilla, kookoshiutaleilla, tai pikaisesti kiehuvassa vedessä ryöpätyillä raitajuurisiivuilla (jäähdytä ryöppäyksen jälkeen kylmässä vedessä ja kuivaa ennen koristelua). Tarjoile halutessasi luomuhapankerman kanssa!

UUNIKURPITSA LEHTIKAALITÄYTTEELLÄ [osa 2.]

 

uunikurpitsa-3uunikurpitsa-4uunikurpitsa

Ja näin ollaan siirrytty syyssarjan toiseen osaan, jossa juhlitaan syksyn upeaa satoa. Koko sarjan ideana on pitää homma simppelinä ja nauttia raaka-aineista juuri sellaisena kuin ne ovat. Yksinkertainen on kaunista, toisaalta pieni rosoisuus tuo hommaan mukavuutta ja rentoutta.

Syksyisin ainakin itelle maistuu lämmin ja runsas ruoka. Sellainen jota syödessä tuo hyvän olon.

Tämän annoksen päätähti on tietenkin myskikurpitsa, mutta homma toimii luonnollisesti myös muilla kurpitsoilla. Kypsennysaika voi muuttua, mutta makuelämys on varmasti yhtä toimiva. Toinen stara on huikea lehtikaali, josta voit käyttää joko vihreää tai tummempaa. Myös mustakaali olisi varmasti oikein passeli.

Maidottoman ateriasta saat käyttämällä jogurtin sijasta liotettuja cashewpähkinöitä ja fetan sijasta paahdettuja siemeniä ja/tai ravintohiivahiutaleita.

uunikurpitsa-5

 

Uunikurpitsa ja lehtikaalitäyte

2 pienehköä myskikurpitsaa
1 rkl luomuvoita/oliiviöljyä
1 (puna)sipuli
3 luomuvalkosipulinkynttä
4-6 lehtikaalin lehteä
1 avokado
2 dl täysrasvaista luomujogurttia/luomuhapankermaa/liotettuja cashewpähkinöitä
1 rkl sitruunamehua
merisuolaa
mustapippuria
luomufetaa, paahdettuja siemeniä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese kurpitsat ulkoa ja halkaise. Asettele leivinpaperille leikkuupuoli alaspäin ja paista 20-30 minuuttia. Kurpitsat ovat kypsiä kun ne antavat periksi kevyesti painaessa (voit kokeilla myös veitsellä). Anna jäähtyä hetki ja lusikoi siemenet pois.
Valmista täyte kurpitsojen kypsyessä. Poista lehtikaalin lehdistä ruodit ja pilko lehdet pienemmäksi. Suikaloi punasipuli ja pilko valkosipulinkynnet ohueksi siivuksi. Lämmitä pannulla voi/öljy ja kuullota siinä sipuleita hetki. Lisää lehtikaali ja jatka paistamista hetki, kunnes lehtikaali rapeutuu hieman.
Yhdistä tehosekoittimessa avokado, jogurtti/cashewpähkinät ja sitruunamehu. Blendaa, kunnes massa muuttuu sileäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada massa kulhoon ja kääntele sekaan lehtikaali-sipuli sekoitus.
Nauti lämpimien kurpitsojen, luomufetan ja paahdettujen siemenien kera!

 

PUNAJUURI TARTAR [3 -osainen syyssarja alkaa!]

tartar-3tartar-5

Voi tätä syksyä! Siis kylläpä on ollut poikkeuksellisen kaunis sellainen!

Vaikka mä taisin henkeen ja vereen kesän alussa intoilla että kyllä se nyt on vaan parasta sesonkiaikaa tuoreiden kasvisten ja vihannesten osalta, niin voi piru kuinka väärässä olinkaan. On se vaan niin että kyllä kelpaa pienen ihmisen elellä näin alkusyksynä. Metsät on täynnä sientä ja marjaa ja juurekset on upeimmillaan. Ainakin allekirjoittanut kuluttaa juuresta ahkeraan niin paljon kun vain jaksaa kaupasta kantaa, sieniäkin enemmän jos vatsa sallisi. Onneksi kuitenkin yhä enenevin määrin.

Juurekset on monessakin mielessä parasta ravintoa pienelle ihmiselle. Ne on makeita, maanläheisiä, kausiruokaa, hyvän makuisia, sekä ihan pirun kauniita! Todellista nautintoa siis sekä mielelle että keholle.

Oma all time favorite on todennäköisesti porkkana, joulun alla palsternakka ja näin syksyisin punajuuri. Punajuuri on mielettömän monipuolinen, sillä sitä voi marinoida, pistää pataan, tehdä keittoa, kylmäpuristaa mehuksi, tehdä suklaakakun, tai oikeastaan mitä ikinä villeimmissä mielikuvituksissasi keksitkään.

Yksi syksyn parhaita juttuja on kekrijuhlat, joissa on mukava nauttia rennosti jaettavaa sapuskaa. Maanläheistä ja syksyn satoa kunnioittavaa. Tästä inspiroituneena tein punajuuritartaria, joka sopii loistavasti sormiruokailuun ja yhdessä jaettavaksi. Joko alkupalaksi tai osaksi isompaa kokonaisuutta. Punajuuritartar on raikas, kylmänä tarjoiltava ruoka jota täydentää kermainen piparjuurijogurtti tai -hapankerma. Tartar nautitaan tuoreen leivän tai näkkärin kera.

Samalla tämä resepti aloittaa uuden kolmi -osaisen sarjan, joka koostuu syksyisistä kasvisruokaresepteistä koostaen herkullisen kekri menun. Seuraava resepti julkaistaan seuraavalla viikolla (vinkkinä että pääruuan reseptissä juhlitaan kurpitsaa).

tartartartar-6tartar-7

 

 

Punajuuritartar

500g punajuuria
2 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
pieni kourallinen kapriksia
2 dl puolukoita
tuoretta rosmariinia/timjamia/tilliä
mustapippuria
merisuolaa
2 dl luomu turkkilaista jogurttia tai hapankermaa
pieni pätkä piparjuurta
sitruunamehua
1 rkl kotimaista hunajaa
suolaa
Tarjoiluun: spelttinäkkäriä/tuoretta leipää

Leikkaa punajuurista kannat ja pilko muutamaan osaan. Keitä punajuuria kiehuvassa vedessä noin 5 minuuttia. Kaada vesi pois ja anna jäähtyä hetki. Blendaa punajuuria tehosekoittimessa muutamassa osassa, muutama kierros kerrallaan, jotta saat karkeaa haketta. Voit tehdä tämän myös yleiskoneessa.
Yhdistä kulhossa punajuuri, etikka, öljy, kaprikset, puolukat, yrtti/yrtit suola ja pippuri. Anna marinoitua muutama tunti tai yön yli.
Sekoita yhdessä kulhossa jogurtti/hapankerma, raastettua piparjuurta(lisää vähän kerrallaan ja maistele välissä), tilkka sitruunamehua, hunaja ja ripaus suolaa.
Levitä marinoitunut punajuuritartar laajalle tarjoilulautaselle, ripottele päälle runsaasti tuoreita yrttejä ja rouhi tuoretta mustapippuria. Tarjoile jogurttikastikkeen ja spelttinäkkärin tai tuoreen leivän kera.

 

 

BASILIKA-NOKKOSJÄÄTELÖ [maidoton]

jäde-4jäde-6jäde-10jäde-5

Vitsit miten kiva kesä on ollut. Kiireinen, mutta onnellinen. Jokaisesta päivästä on voinut nauttia, välillä ottaen rennommin ja välillä tehden hommia vähän intensiivisemmin. Arki on ollut aika samanlaista keväästä asti, joten minkäänlaista siirtymävaihetta ei nyt kesän lopussa ole itsellä ollut. Lisäksi syksy tuo mukanaan kaikkea niiiin kivaa, että jännityksellä jo odottelen. Miten sun kesä on mennyt? Muuttuuko sun arki syksyn tullen?

Kesän parasta antia on ehdottomasti ollut tuoreet kasvikset, kalat, villikset, eli kaikki metsästä löytyvä, marjat, ja niin eespäin. Marjoista puheenollen, oon ihan umpisurkea keräämään marjoja säilöön. Ei sillä ettei metsä kutsuisi, se nimittäin todellakin kutsuu. Mä vaan syön. Kaiken. Heti. Siksi oonkin vaan tyytynyt lähtemään koirien kanssa metsään laiduntamaan, usein montakin kertaa päivässä. Tuoreinahan ne on parhaita eiks niin.

jäde-8jäde-11

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteen että hyödyntäisin villikasviksia enemmän kesän aikana. Noh, ihan hyvin se meni ja kesällä onkin tullut tehtyä salaatteja, pestoja ja pannareita. Ihan en ehkä päässyt riittävän korkeisiin käyttömääriin, mut hei, vielä on kesää jäljellä ja hyvin kerkii ja mitä näitä nyt oli.

Okei, elikkäs mitä en ole vielä kokeillut? Jälkkärit!! Ja siitä monien mutkien jälkeen ajatusketjuna jäätelö (tai sitten oon vaan katsonut ihan liikaa Australian Mastercheffiä). Joojoo! Hei jotain vihreetä jäätelöön. Ja mitä niistä? No nokkosta tietysti!

Nokkonen on tavallaan meidän basilika. Siinä missä basilika on alkujaan Aasiasta/Afrikasta, luonnossa kasvava trooppinen kasvi, on nokkonen meidän, astetta karumman, pohjolan kasvi. Täällä metsään mennessä on paljon todennäköisempää lentää nenälleen nokkospuskaan, kuin vastaavaan basilikaryteikköön. Juuri siksi nokkosen käyttöä olisi hyvä yleistää peruskeittiössä. Entä hei, mites tää: pizzarafloissa sulta kysyttäisiinkin; ”nokkosella vai ilman?” perus oreganon sijaan. Kuinka siistiä ois se? Kyllä mä väitän että ei mene kauaa kun siitä tulee vielä mainstream.

Nnojoo. Väitän mä mitä tahansa, on basilika, tietysti nokkosen ohella, yksi mun lempiyrteistä. Se on aromaattinen ja toimii ihanasti niin suolaisissa, kuin makeissakin ruuissa. Miksi ei siis mixi? eheh. Tää jäde siis yhdistää kaksi mun omaa henk.koht. lempparia samassa. Ja vieläpä hyvisjädessä. Missä? Hyvisjädessä, eli siinä on vain ja ainoastaan ihania ja mieltä ravitsevia raaka-aineita. Testaa vaikka.

jäde-12jäde

Yksi tavoite mulla on ollut kehittää jäätelötötteröitä viljatta. Joo ei se ehkä mikaan elämäntavoite ole ollut, mutta ihan kiva ois siinä onnistua. Mutta eihän siitä mitään ole tullut. Oon kokeillut erilaisia reseptejä, mutta mitään killeriä ei ole vielä syntynyt. Sellaista kätevää ja simppeliä. Kyllähän letusta tötterön saa kun sen kuivattaa mut siitä on kätevä kaukana. Eli mulla ei valitettavasti ole vielä niistä reseptiä antaa. Mut hei ei hätää, kyllä tää tästä. Ihan kuin elämässä muutoinkin, tästäkin suosta vielä noustaan.

No mut hei, pitemmittä puheitta, mennäänpä vihdoin asiaan, eli ihanaan basilika-nokkoshyvisjädeen!

jäde-9

 

 

Basilika-nokkosjäätelö

 

puoli punttia tuoretta basilikaa
saman verran tuoreita nokkosenlehtiä
1/2 dl hunajaa
2 luomu keltuaista
1 kokonainen luomumuna
1 rkl kapryylihappoa/MCT öljyä
(2 rkl tocoa)
1/3 tl merisuolaa
jäitä

 

 

Ryöppää nokkosen lehdet kiehuvassa vedessä 10-20 sekuntin ajan. Nosta jääkylmään veteen, jotta kypsyminen pysähtyy, siivilöi.

Mittaa kaikki ainekset jäitä lukuunottamatta blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Maista ja lisää tarvittaessa hunajaa. Toco on vapaaehtoinen, mutta se tekee jäätelömassasta hieman täyteläisempää.

Blendaa joukkoon huolelle vielä runsas desi jäitä, jotta massa viilenee. Siivilöi massa, jotta saat jäätelöstä täysin sileän. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Kaada pakastuksen kestävään astiaan (metalliset ja lasiset on hyviä) ja nosta pakastimeen. Jähmettyminen kestää astiasta riippuen 2-4 tuntia, massaa kannattaa sekoittaa muutaman kerran jähmettymisen aikana jotta jäätelö jäätyy tasaisemmin. Voit hyvin valmistaa jäätelön myös jäätelökoneessa mikäli sinulta sellainen löytyy.

 

 

 

 

Harjoittelujoulu

bb-6bbbb-2bb-3

Jälleen oli se aika kuusta ja uuden Best Bites -paketin. Kuten edellisilläkin kerroilla (1, 2), paketti toimitettiin suoraan ovelle. Mitään muuta en laatikon sisällöstä tiennyt etukäteen, kuin teeman ”mausteinen marraskuu”. Viittaako se jo jouluisiin mausteisiin, vai ehkä tulisempiin, sisältä lämmittävään makumaailmaan? Tällä kertaa vastaus oli jälkimmäinen. Kantavana teemana toimi nimittäin chili sekä inkivääri, alkutalven maanläheisiä makuja unohtamatta.

Itsellenihän tämä tilanteena simuloi vahvasti joulua. Fiilistelen kovasti kauniita elintarvikkeita, joiden tarinaan on nähty vaivaa ja raaka-aineiden alkuperästä ollaan tietoisia. Se nimittäin näkyy myös ulospäin. Esimerkkinä Arctic Superfoodsin Tyrni & Kuusenkerkkä eväspatukka, joka paitsi kuulostaa todella hyvältä, myös viestii pakkauksellaan aitoa itseään. Toisena esimerkkinä Arctic Choc, joka on Espoolainen, käsityönä luomusuklaata valmistava yritys. Näistä näkyy kaunis pakkaus sekä panostus täysillä siihen mitä tehdään.

Myös Sam’in Hunaja & Chili kuulostaa just sellaiselta, jota haluaisin just nyt lisätä teeni joukkoon buustaamaan hämärän keskellä. Tää tulinen hunaja toimii varmaan ihanasti myös marinadeissa tai vaikkapa joulupöydässä laadukkaiden juustojen kaverina? Juustojen tai muiden jouluisten levitteiden kaverina toimii varmasti myös Murtolan Hamppufarmin Hamppusnacks, joka on sekä maukas ja rapea, että proteiinipitoinen ja ravitseva.

Mikä puolestaan varmasti päätyy joulupöytään, on Järki Särki luomutomaatti & yrtit -kalasäilyke. Tai noh, luultavasti ei juuri tämä kyseenomainen yksilö, sillä en pysty takaamaan onko siitä enää kuukauden päästä mitään jäljellä heh. Näkisin myös ko säilykkeen loistavana pikaruokana kikhernepastan kaverina, jonka sekaan voisi vaikka nakata myös tilkan Rajamäen Chili-punaviinietikkaa.

bb-4bb-5

Mukavalta vaihtelulta kuulostaa myös Kiwa juuressipsit, Apple&ginger luomumehu sekä tietysti klassikot Gin-Gins inkivääriherkut. Näillä eväillä voikin vaikka käpertyä virkistävän ulkoilun jälkeen peiton alle, napata kirja ja odotella joulua.

Kaikkien mainitsemieni tuotteiden lisäksi paketista löytyi mm. Foltington’sin sitruuna-minttu virvoitusjuomaa, Big Tree Farmsin kookossokeria ja Fatalii Gourmetin lempeän tulista pähkinätoffeeta.

Jos sulla on vielä auki joululahja kaverille tai vaikka perheenjäsenelle (huom saatat silloin päästä itse osingoille), niin koodilla JOULULAHJA1 saat joulu- tai tammikuun BestBites-boxin 39,90€(norm.44,90€), pääset tilailemaan pakettia täältä.

bb-7

Joulua odottaessa voi herkutella hyvin – raw chocolate tart

suklaapiirakka-12suklaapiirakka-14suklaapiirakka

Monien meistä joulu alkaa ensimmäisenä adventtina, toisten aattoa edeltävänä viikkona joulukiireiden keskellä, joillakin vasta aattoaamuna, ja sitten on toki he, jotka ei vietä joulua ollenkaan. Sitten on me hullut, jotka viettää joulua ympäri vuoden ja varsinainen odotus alkaa elokuussa. Jos multa kysytään, niin kaikki nämä on okei. Ei ole pakko, mutta on ihan fine lisätä kesäkuussakin vähän joka ruokaan kanelia, kardemummaa ja neilikkaa. Myös piparminttukaakaot heinäkuun helteillä on jees.

Mutta nyt on kuitenkin aika kääntää blogikin virallisesti joulu-moodiin. Ei huolta, se ei tule näkymään vilkkuvaloina ja muovihässäkällä. Tästä hetkestä jouluun asti, ja ehkä vähän sen jälkeenkin, tulet löytämään täältä mausteisia makuja ja tuoksuja, ideoita omaan joulupöytään, lahjaideoita sekä tietysti sitä oleellisinta, eli rauhoittumista kiireen keskeltä.

suklaapiirakka-6suklaapiirakka-15

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota erityisesti sokereihin. Enkä tarkoita nyt valkoista sokeria, siitä on luovuttu jo aika sitten. Erilaisia sokerin korvikkeita on monia, ja pääsääntöisesti ne sisältääkin makeutensa ohella myös kaikkea hyvää, kuten vaikkapa taatelit ja kookossokeri erilaisia hivenaineita. Ne onkin hyviä vaihtoehtoja satunnaiseen sekä hallittuun käyttöön. Hivenaineista huolimatta, monet, luontaisetkin, makeuttajat sisältävät silti todella paljon sokeria. Kuten mainitsinkin, satunnaisessa käytössä se on tottakai täysin ok, mutta jos haluaa päästä eroon sokerin himosta ja saada siitä todellisen elämäntavan, kannattaa makeuttajiin kiinnittää huomiota.

Herkkuja voi nimittäin valmistaa ilman makeutustakin, maukkautta poissulkematta. Ja tähän mulla onkin muutama vinkki. Suola. Usein kitkeryyttä lähdetään tasapainottamaan imelällä, eli makeudella. Suola on kuitenkin parempi leikkaamaan ja tasapainottamaan kitkeryyttä. Lisää esimerkiksi 100% kaakaomassan joukkoon ripaus laadukasta suolaa. Suola myös korostaa makuja ja nostaa esiin makeutta. Mausteet. Tämä on monille varmasti tuttu kikka, mutta ei välttämättä täysin ilmeinen. Kaneli, kardemumma, vanilja, lakritsanjuuri, neilikka, inkivääri… Ja näitähän löytyy, kokeile rohkeasti ja tee omia sekoituksia.

Viimeisimpänä ehkä tärkein. Rasva ja laadukkaat raaka-aineet. Rasva on ihmiselle välttämätön ravintoaine ja se tuo myös mielihyvää. Laadukkaista rasvanlähteistä aivosi saavat virtaa ja aineenvaihdunta käynnissä. Terveyshyödyt ei ole toki ainut näkövinkkeli tässäkään asiassa. Esimerkiksi laadukas kookosöljy tai vaikkapa kookossose omaavat myös luonnostaan vienoa makeutta.

Pähkinät on kaiken kaikkiaan todella hyvä lisä ruokaan kuin ruokaan, ja itse olenkin viime päivinä fiilistellyt erityisesti manteleita. Raakamantelit kuorineen päivineen ei ole koskaan ollut varsinaisesti oma juttu. Sen sijaan kun pöydälle nostetaan mantelijauhe tai -tahna, niin morjens. Jotkut mantelit on luonnostaan karvaita, mutta itse pidän esimerkiksi tämän mantelitahnan kevyestä makeudesta. Laadukkaissa raaka-aineissa on myös oma makunsa, jota ei pysty suoraan määrittelemään. Aitous, voisi olla kuvaavin käsite. Kun mitään ei ole lisätty tai otettu pois, näkyy se myös lopputuotteessa.

Tästä päästäänkin viimein kikkailtua päivän reseptiin, eli suklaapiirakkaan. Raaka-aineet sekä toteutus on simppeli, ja variaatiomahdollisuuksia löytyy. Kiireen keskellä voit käyttää cashewkerman sijaan kookosmaitoa. Sitä käyttämällä et myöskään tarvitse blenderiä valmistukseen. Mausteiden määrää voit säätää tai jättää pois. Itse ajattelinkin tehdä ehkäpä itsenäisyyspäivän jälkkäriksi piparminttu -version, jättämällä pohjasta appelsiinin ja lisäämällä täytteeseen piparminttuöljyä, sekä mahdollisesti hieman konjakkia.

suklaapiirakka-10suklaapiirakka-8

 

Raakasuklaapiirakka

Pohja

3 dl mantelijauhetta

2 rkl raakakaakaojauhetta

0,5 tl merisuolaa

2 rkl kookosöljyä

2 rkl mantelitahnaa tai muuta pähkinä/siementahnaa

n 2 rkl luomu appelsiinin kuorta

Täyte

3 dl cashewkermaa* tai kiiruksessa luomu kookosmaitoa

200 g raakasuklaata/maustettua raakasuklaata/-kaakaomassaa**

1/4 tl muskottipähkinää

ripaus suolaa

Sekoita pohjan ainekset huolella keskenään. Taputtele murumainen taikina tiiviiksi leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan(∅18-20) pohjalle ja reunoille. Nosta kylmään täytteen valmistamisen ajaksi.

Valmista täyte vesihauteessa rauhassa sulatellen. Sekoita huolella esimerkiksi vispilän avulla. Jos haluat täytteen enemmän aikuiseen makuun, voit lisätä pienen määrän esimerkiksi konjakkia.

Kaada täyte vuokaan pohjan päälle(katso ettei täytette ole yli pohjan reunojen) ja nosta kylmään jähmettymään. Pakasteessa piirakka jähmettyy 1-2 tunnissa. Koristele halutessasi esimerkiksi kookoslastuilla, raakasuklaarouheella ja kotimaisilla puolukoilla.

*Cashewkerma on todella helppo valmistaa liottamalla cashewpähkinöitä aluksi runsaassa vedessä 1-8 tuntia. Blendaa siivilöidyt pähkinät veden kanssa kermaisen sileäksi massaksi. Voit säädellä kerman paksuutta veden määrällä. Tähän reseptiin sopii suhde 1 osa cashew 2 osaa vettä, tai tarvittaessa hieman enemmän vettä.

**Jos kuulut jengiin, joka syö suklaansa raakana 100%kaakaomassan muodossa, käytä sitä! Cashew/kookoskerma tuo kyllä täytteeseen riittävää pehmeyttä. Maistele ja lisää tarvittaessa hieman makeutta hunajasta tai koivusokerista. Valmista raakasuklaata käyttämällä saa ainakin pomminvarman lopputuloksen. Vinkki: valitse valmiiksi maustettu raakasuklaa, kuten vaikkapa tämä.

 

Raw chocolate tart

Crust

1+1/4 cup almondmeal

2 tbsp raw cacao powder

0.5 tsp sea salt

2 tbsp coconut oil

2 tbsp almond butter or any other nut butter

2 tbsp of grated organic orange peel

Filling

200 ml cashew cream * or organic coconut milk

200 g raw chocolate 

1/4 tsp ground nutmeg

pinch of sea salt

 

Mix the base ingredients carefully to each other. Pat the dough on bottom of a round cake pan and put into freezer while preparing the filling. 

Melt the filling ingredients together over in a bowl over hot water and mix well. If you like you can add a small amount of brandy into the filling mixture. Pour the mixture on top of the crust and place into the freezer for 1 to 2 hours. 

* Cashew cream is really easy to make by soaking the cashews in cold water for 1-8 hours. Blend the cashew nuts with water until it’s creamy and smooth mass. You can control the thickness of the cream by controlling the amount of the water. The ratio is approximately 1 dl of cashews and 1 dl of water.

 

 

suklaapiirakka-14